|
|
|
Huomaavaisuus
on hyve kansainvälistyvässä maailmassa
Artikkeli on julkaistu
12.9. Etelä-Saimaa-lehdessä.
Hyvien tapojen merkitys
korostuu entisestään kansainvälistyvässä maailmassa. Huomaavaisuus ei
ole lepertelyä, vaan keino kertoa lähimmäisille välittämisestä, kuuluu
eräs tapakouluttaja Kaarina Suonperän teeseistä.
Suonperä luennoi maanantaina tapakulttuurista Etelä-Karjalan ammattikorkeakoululla
täydelle luentosalille. - Yli 92 prosenttia maailmasta elää toisenlaista
elämää kuin me Pohjoismaissa ja kunnioittaa eri arvoja. Maailmassa on
vain viisi asiaa, jotka merkitsevät suurin piirtein samaa kaikille kansoille,
eli kunnia, velvollisuus, kiitollisuus, kosto - ja rakkaus, Suonperä kertoo.
Maahanmuuttajien määrä on Suomessa nopeasti lisääntynyt, ja maassamme
puhutaan äidinkielenä jo 125 eri kieltä. Maahanmuuttajilla on oikeus saada
kunnioitusta eettistä tai uskonnollista vakaumustaan kohtaan. - Mitä vastaatte,
kun Linnoituksessa muslimi tulee kysymään, missä ilmansuunnassa Mekka
on hänen rukoushetkeään varten? Suonperä kysyy yllättyneeltä yleisöltä.
Suomessa oikea vastaus on kaakko
- Lähimmäisenrakkaudesta ei jätetä ketään pulaa. Asia kannattaa opetella
heti eikä sitten, kun siihen tulee tarvetta, hän toteaa. Matkailu ja muu
kanssakäyminen vieraiden kulttuurien kanssa on lisääntynyt. Suomalaisyritysten
henkilökuntaa työskentelee yhä enemmän ulkomailla firmojen toimipisteissä.
Kansainvälistyminen ei ole pelkkää kielitaitoa, vaan myös eri tapojen
huomioimista. Jyrkkä jaottelu vieraisiin ja muihin aiheuttaa syrjintää.
Myös Suomi on saanut kautta historian vaikutteita ulkomailta. Karl Fazer
oli sveitsiläinen, ja Gustav Paulig tuli Saksasta, Suonperä muistuttaa.
Suomalaisuuden hyvistä puolista kannattaa olla reilusti ylpeä, sillä vaatimattomuus
ei kaunista.
Lappeenranta
Maria Koivu
 |
Puolin ja toisin.
Kaarina Suonperä korostaa huomaavaisuutta.
Niin saa itsekin hyvää palvelua ja mukavan mielen.
|
[takaisin
artikkelit-sivulle]
|